Työntäyteinen alkukesä on vienyt voimat. En ole ehtinyt enkä jaksanut ulkoilla niin paljon kuin olisin halunnut, joten muutama lämmin ilta ulkosalla on tuntunut sitäkin arvokkaammalle. Lähikartanon puutarhaan on ainakin päästävä ihailemaan pioneja uhkeimmillaan!

 

 

 

Hoidetuista käytävistä sain ajatuksen omasta pienestä puutarhakäytävästäni. Olen haaveillut lapsesta saakka kivikkopuutarhasta, mutta ei siihen missään vaiheessa elämää ole ollut vielä luontevaa paikkaa. Kerrostalomme takapihalla oleva matala kiviaita voisi toimia hyvinkin istutuspaikkana! Alex ja minä ryhdyimme tuumasta toiseen, ja voi, miten tärkeä paikka kivimuurista tuli Alexillekin! Käymme joka aamu ennen tarhaan lähtöä tervehtimässä kukkiamme, ja illalla viimeiseksi olen niitä vielä käynyt kastelemassa. Kukkaset saavat ilahduttaa kaikkia talon asukkaita.

Kukkien hoito ja hankkiminen on tuntunut palkitsevalle, sillä pikku hiljaa käytävän istutuksista on tullut näkyvämpiä, värejä on ollut enemmän ja kukkaan puhjettuaan kasvit ovat erottuneet kivikosta paremmin.  Osan kasveista olemme keränneet ja siirtäneet luonnosta, osa on taimitarhalta ostettu. Mummilta saimme alun suikeroalpista, kirpparilta löytyi toinen sammalleimuista. Päivän aloittaminen pienen pienestä puutarhasta on tuntunut tärkeälle, sillä se on ollut juuri meidän pieni puutarhamme.


Kovin kaukaa eivät kasvimme juuri erotu....

..mutta kivien lomassa piileskelee paljon aarteitamme.

Ystävä tiesi kertoa tämän kasvin olevan kaukasianmaksaruoho.

 

Muurikello

Merikohokki

Päivännouto, joka ei vielä kuki

Ristikki

Karpaattienkello

Jokin monivuotinen neilikkalajike

Sinilemmiö, joka ei ole vielä saanut sinisiä kukkiaan

Ruoholaukka

Ketoneilikka

Lobelia

Hennon liila sammalleimu

Maksaruohoksi tätäkin kutsuin, ja ystävä osasi tarkentaa kasvin keltamaksaruohoksi.

Pieni alku anilliininpunaista sammalleimua

Lisää sinilemmiötä. En tiedä koskaan nähneeni tätä kasvia kukkimassa, ostin taimet kauniin kuvan perusteella. Toivotaan, että pian saamme nähdä ensimmäisten nuppujen aukeavan!

Oli mullakin pieni onneni,
mut minusta se oli suuri,
ja luulenpa, siks' oli suuri se,
kun se mun oli onneni juuri.

- Eino Leino