Toukokuu on ollut raskas. Ensimmäinen ohjelmaton viikonloppu ilman velvoitteita paperitöistä tai muusta alkaa sekin huonosti: tarhasta soitettiin kahden aikaan, että Alex on alkanut oksentaa. Kaikki syöty ruoka oli tullut ulos. Olin valtavan kiitollinen lyhyestä matkasta Alexia hakemaan. Pienetkin Rela-mehutilkat ovat tulleet alle puolessa tunnissa oksennuksena ylös, ja rakas pieni poika on aivan voipunut. Luimme kirjoja ja katsoimme piirrettyjä, Alex oksenteli aian välillä, ja sitten hän halusi käydä lämpimälle parvekkeelle hetkeksi nukkumaan. Tänään on kurja olo, viikko on ollut kovin surullinen Yritin muistella, milloin Alex olisi ollut viimeksi vatsataudissa, - onneksi niin kauan sitten, etten muista enää edes milloin se oli. Muistan vain sen, että silloin oksentaminen vatiin ei vielä onnistunut (no ei nytkään ne ensimmäiset ryöpsähdykset aina, mutta kuitenkin heti siitä asti kun vadin Alex saa käsiinsä) ja kuinka kurjaa siksi oli vedellä oksennuksessa olevia paitoja yläkautta pois päältä, - ne sotkivat aina myös hiukset ja suihkussa käytiin vähän väliä. Nyt tämä on jo paljon siistimpää. Käy pientä poikaa sääliksi, -ei tuo tunnu tutulle tuollaisena ollenkaan.

1621396.jpg