Aikatauluhaasteiden kanssa painiminen ja sairastaminen vievät voimat bloggailulta. Toisaalta, hyviä kuvia on tavattoman vaikeaa napsia, kun on aina pimeää. Kolmanneksi, kaikkia aikaansaannoksia ei voi vielä esitellä, sillä jotain pientä on valmistunut myös lahjoiksi.

Mies pääsi maanantaina viikon sairastettuaan jälleen töihin. Minä podin flunssan oireita eilen osan päivästä, ja tänään varmuuden vuoksi tein etäpäivän, etten tartuttaisi töissä muita. Ei tälle sairastelulle näytä tulevan loppua. Molempina päivinä päiväunet ovat olleet tarpeen. Juhlavaatteista pikkujouluun selvisin kuin selvisinkin, sillä tänään viimeistelin työni ompelemalla napinlävet ja napit....ja monta tuntia jäi vielä aikaa siihen, kun vaatteita tarvitaan ; ). Lyhensin vanhan neulehameen, ompelin trikootunikan ja taftiliivin. Pitää yrittää saada nekin näytille, olen oikein hämmästynyt lopputuloksen onnistumisesta. Virheitä ja ongelmia tuli, mutta ne eivät millään lailla vähennä vaatteen käytettävyyttä. Ratkaisin tilanteet aina jotenkin, eikä kukaan muu tiedä pulmapaikoistani mitään.

Alexilla on valtavasti mukavaa ohjelmaa tiedossa. Huomenna isi hakee tarhasta, ja hän on joka kerta siitäkin iloinen, minun hakemiseni kun on niin tavanomaista rutiinia. Perjantaina Alex on menossa ystävänsä syntymäpäiväjuhliin. Lauantaina miehen vanhemmat haluavat viedä Alexia ja hänen serkkuaan nukketeatteriin. Me saamme pitkästä, pitkästä aikaa hetken kaksin, - tosin lienee ainoa mahdollisuus käydä yhdessä jouluostoksilla ilman poikaa. Huhtikuussakohan kävimme kaksin syömässä siskoni hoitaessa Alexia sen aikaa ?

Pieni poika on innostunut kirjoittamisesta. Hän katsoo DVD-soittimella ohjelmiaan, joita isi on nauhottanut, ja välillä pitää painaa stoppia vain siksi, että ruudulla oleva teksti täytyy kopioida paperille. Sinne sitten ilmestyy MIKKI HIIREN KERHOTALO tai IINEKSEN LEMMIKKI tai jotain muuta. Kommunikaattorillani Alex on huomattavasti nopeampi kirjoittaja, sillä näppäimistö vastaa tietokoneen näppäimistöä ja kirjainten paikat ovat tuttuja. Fairy-purkki pöydällä, pesuainetta, puhelimesta logot, mitä milloinkin. Ensimmäisellä rivillä NOKIAFAIRY ja toisella Eurokankaan pussista KAIKKIELÄMÄÄNIKANIKAAT. Ei Alex tekstejään yleensä lukea osaa, mutta tutut sanat hahmottaa kyllä. Tyypillisesti hän kysyy " mitä minä kirjoitin?". Ihan ensimmäinen itse kirjoitettu sana, jossa kukaan ei sanellut kirjaimia eikä näyttänyt mallia, on kuitenkin viime viikolla kirjoitettu. Omaa nimeä ei enää lasketa, sen Alex on kirjoittanut piirustuksiinsa jo kauan. Mutta ANNEn Alex oli osannut kirjoittaa itse. Anne on oma hoitaja ryhmäperhepäiväkodista.

Olemme Alexin kanssa saunoneet parina iltana kaksin. Otamme miedot löylyt, samalla on kiva leikkiä. Alex odottaa kovasti joulua ja syntymäpäiviään ja riemuitsee talven tulosta. Laulaminen suureen ääneen on päivittäistä, ja melodiat kyllä tunnistaa, vaikka eivät ihan vielä nuotilleen menekään. Into ja laulun määrä korvaavat tarkkuuden.

Joulupukillekin on kirjoitettu. Kirje pitäisi saada ensin ilman taitteita skannattua muistoksi jotta raaskisin taitella sen kuoreen. Kyllä me tässä vielä joku ilta viedään se tonttujen haettavaksi parvekkeelle.