Helsinki näyttää parhaat puolensa kesäkaupunkina. Minun Helsinkini on melkein saaristolaishenkinen, täällä on hyvä elää. Kaamea tuuli mereltä vie joskus melkein lehdetkin puista niiltä kallioilta, joilta löytyvät Alexin lempipaikat.

Rakastan sitä tuulta sen riepottaessa parvekelasit paukkumaan. Se muistuttaa meitä onnesta asua meren läheisyydessä.

 

Seinät sisällä huutavat välillä lisää ikkunoita, joka suuntaan, nähdäksemme kaikki saapuvat veneet, kuin luotsiasemalta konsanaan.

Eteisen ikkunankehyspeili sai uuden räystäslaudan pienestä valkeasta hyllystä, jonka muodot ovat kuin pohojalaasesta sivustaverettävästä.

Ei hullumpi, vai mitä ? Samanlaista karua siveltimenkäyttöä sekä karmeissa että hyllyssä...tykkään. Ja omalla porallani porasin cyproc-levylle tarkoitetut ruuvit proppuineen seinään. Sekin tuntui hyvälle, että tällainen operaatio tuntuu ennen poraa pelänneelle jo ihan rutiinitoimenpiteelle.

 

Saariston naiset ovat ahkeria ja tekevät myös käsitöitä ansaitakseen leipää pöytään. Niin minäkin:

Kolme nisusikaa muutti uusiin koteihinsa. Nyt ei ole sitoumuksia eikä lupauksia mihinkään suuntaan, kesä saa tulla.

 

"Täällä saaristossa" lapsille riittää leikkipaikkoja ja virikkeitä luonnossa yllin kyllin.

 

Pihapiirejä koristavat vanhat, perinteiset kasvit.

 

Ja kuitenkin, kukista kauneimmat löytyvät kallionkoloista.

Veden ja hiekan muovaama kallionkohta aamuauringon lämmössä... lempipaikkani vapaapäivän aamukahville! Nähdään kallioilla!