Alexin ensimmäinen asia aamulla oli, että hän haluaisi mennä ystävättärensä luo tänään kylään. Kun aristelin sellaista itsensä kylään tunkemista, ja ehdotin, että soiteltaisiin, jos ystävä tulisi tänne tai jos näkisimme puistossa, oli Alex ehdoton: hän halusi mennä tytön luo leikkimään hänen kotiinsa. Kun kyselin, miksi ihmeessä hän sinne niin kovin vaati päästä, Alex alkoi jo itkeä. Hän halusi päästä parhaan ystävänsä luo: "Hon är min bästa vän!". Ja tytön leluroska-autokin mainittiin. Se, että tyttö olisi autoineen tullut tänne, ei kelvannut vaihtoehdoksi ollenkaan. 


Varovaisesti tekstailin tytön äidille Alexin toiveista, ja kysyin, voisivatko ystävykset jollain lailla tänä viikonloppuna tavata. Sain vastaukseksi iloisen puhelun, sillä heillä oltiin kotona juuri aamulla myös puhuttu siitä, että Alex ei ole ollut vähään aikaan leikkimässä. Voi sitä onnea ja riemua, kun Alex kuuli kylään pääsevänsä. Hän alkoi pakata saman tien rakkaimpia lelujaan kassiin ja kysyi ehkä noin 100 kertaa, joko pian mennään, ennen kuin matkaan päästiin oikeasti.

Äidille veimme banaanisaippuaa ja tytölle huovutetut pullat, jotka ovat olleet jo vähän aikaa laatikossa häntä odottamassa. Saippuan pakkaamisen ideat sain täältä.