Kolmen ihmisen kesken ei kahden tietokoneen käyttövuorojen jakaminen ole aina mutkatonta. Juuri silloin, kun olisi pieni hetki aikaa istahtaa purkamaan kuvia kameralta, yleensä joku on jo ehtinyt tarttua läppäriin. Siksi blogipostauksia tipahtelee satunnaisesti ja vamiita koruja pääsen näyttämään vasta tänään.

Oikean polton asteen arvioiminen oli hankalaa. Oikean ajan lisäksi piti osata arvioida myös butaanipolttimen etäisyyttä korusta. Virheitäkin tuli, alimpana näkyvästä korusta suli ripustuslenkki umpeen. Sen napsaisin kokonaan myöhemmin pois, ja ripustin korun ketjuun keskelle tehdystä reiästä.

Lähikuva poltetusta korusta alkuperäisessä muotissaan osoittaa kutistumisen. Orgaanisen aineen palaessa pois hopeasavi tiivistyy hopeaksi.

 

 

 

 

Poltetun kukan käyttäytyminen on vielä arvoitus. Röpelöt kukan pintaan tulivat mielestäni vasta sen jälkeen, kun olin jo polttamani työn polttoa vielä jatkanut epävarmana siitä, oliko se kutistunut tarpeeksi ja oliko se mattapintansa vuoksi vielä valmis ollenkaan, toiset korut kun poltossa tulivat kiiltävämmiksi. Epäilen röpelön johtuvan joko ilmasta saven seassa, mihin auttaa parempi massan vaivaaminen, tai sitten siitä, että poltin sitä liikaa päällipuoli alaspäin, ja materiaali alkoi jo paikoitellen sulaa kuitulevyn huokoista pintaa vasten. En tiedä, mutta toivon jonkun muun saavan vinkkejä minun kokemuksistani!

Epäonnistumisista suurin oii riipus, jota suunnittelin rippilahjaksi. Tein levystä liian ohuen, ja polton jälkeen se katkesi keskelle korua painamani tähtimäisen kuvion vierestä, yksi sakaroista irtosi kokonaan. Tämä oli myös riipuksista suurin, joten taloudelliset tappiot olivat isoimmat. Toivon, että epäonnistuneista koruistakin massan voisi vielä jotenkin sulattaa ja käyttää uudelleen! Tässä myöhemmin hajonnut koru polttamattomana.

Materiaalit ovat sen verran kalliita, että epäonnistumisia ei saisi tulla paljon. 10 grammaa hopeasavea yhteen riipukseen maksaa ostoerästä riippuen noin 16,30 euroa, ja toki joittenkin tarvikkeiden hankkiminen on välttämätöntä, kuten ripustuslenkkien, kuitulevyn ja polttimen. Minun taidoillani en tee sitä virhettä, että lupautuisin koruja kenellekään sovitusti tekemään, sillä osaaminen ei riitä vielä varmaan onnistumiseen.  Seuraavat korut ovat kuitenkin menneet lahjaksi, sillä vastaanottajat eivät tienneet niitä odottaa ja näiden osalta olin lopputulokseen itse riittävän tyytyväinen.

Serkkuni valmistui kauppatieteiden maisteriksi, ja sai helmistä, valmiista ketjusta ja lukosta sekä minun tekemästäni kukkariipuksesta sommittelemani korun jälkikäteen, sillä valitettavasti emme päässeet töiden takia edes juhlahumuun mukaan.

 

Ketjussa näkyvä lukko oli mielestäni ihana, ja sopii tämän riipuksen kanssa mainiosti. Jätin sen tarkoituksella myös melko eteen niin, että se on osa korun näkyviä yksityiskohtia. Lukkoja myy Sinelli.

Kun en korua saajansa kaulassa pääse kuvaamaan, laitan nyt edes sellaisen kuvan, josta korun pituuden ja kokonaisilmeen hahmottaa minun kaulassani. Minun ja tätini yhteisiä lempivärejä ovat sininen ja valkoinen, ja saajalle valitsin sinivalkoiset sävyt toisaalta siksi, että paitsi että toivon värien geeniperimän takia miellyttävän, ovat ne ainakin helpot yhdistää farkkumateriaaleihin ja siksi rennot. Rentouteen ja nuorekkuuteen pyrin myös epäsymmetrisesti sijoitetuilla helmillä, joita on ketjun lomassa kiinnitettynä korupiikeillä.

 

Toinen lahjaksi annettu koru syntyi miehen mummin 90-vuotispäiväksi.  Tässä käytin kaksi tekemääni riipusta, sillä myös lukkona on hopeasavikukka. Lukon läpi pujottuva tappi on kuitenkin kaupan korusta, sillä miten ollakaan, poltin taas sitä itse tekemääni tappipalaa liian kauan ja ripustuslenkki umpeutui. Kyllä minä vielä opin, ja opin käyttämään ne pilalle menneetkin tavalla tai toisella. Pakko oppia  ; ), muuten on liian kallista tämä harrastus!

 

Tästä kuvasta näette miehen mummin  saaman korun mitan.

Olin melko tyytyväinen. Polttojen kanssa pitää jatkossa olla tarkempi, umpeutuneet silmukat jäivät harmittamaan sekä se isoin ristiriipus, josta ei tullut yhtään mitään. Ilman kurssia olin kuitenkin saanut itse opetellen aikaan kaksi korua, jotka kehtasin antaa eteenpäin. 90-vuotiaan sankarin olen jo nähnyt koruaan käyttävänkin, ja siitä tuli valtavan hyvä mieli!