
Perjantaina vuokrasimme Rottatouille-elokuvan videovuokraamosta kotiin. Tämä loma muistetaan Rottatouille-lomana, sillä samainen elokuva pyöri hotellin lastenkanavalla taukoamatta alkaen uudelleen kahden tunnin välein ;). Alex halusi pienetkin mahdolliset hetket katsoa aina rottaa.
Tapasimme tätini ja hänen miehensä, joimme glögia ja kahvia Brinkkalan talossa ja kiertelimme vanhan ajan joulumarkkinoita. Koko viikonlopun satoi ja se vähän latisti ulkoiluintoa. Markkinat olivat juuri sellaista katseltavaa, mitä itse olin kaivannut! Upeita käsitöitä, kertakaikkiaan. Ensimmäisen illan ruokailu tapahtui tavanomaisessa ja ei-mitenkään-mieleenjäävässä-ketjuravintolassa siksi, että nopealla aikataulullamme, jolla Turkuun päädyimme, emme saaneet mistään sellaisesta ravintolasta, jota joku tuttu olisi suositellut, enää tehtyä puolen päivän aikaan illaksi pöytävarausta. Sunnuntai-illaksi saimme pöydän Bossaan, jota on pakko hekuttaa tästä eteenpäin kaikille Turkuun lähtijöille. Ruoka oli erinomaista, palvelu samoin, ja kaikki odotuksemme ylitti ravintolan omistajan ja henkilökunnan Alexille suoma erityishuomio. Keittiön sulkeuduttua hän pääsi opastetulle kierrokselle keittiöön ja sai vastaukset kaikkiin kysymyksiinsä. Hän sai tilata itse juoman, jälkiruoan ja jäitä, ja tarjoilija ei hermostunut silloin tällöin perässään kulkevasta apulaisesta. Alexia palveltiin myös aina ruotsiksi, jos hän itse asiansa ruotsiksi aloitti. Pikkumies tietää nyt myös keittiön esittelyn jälkeen, mitä jokaisella laitteella tehdään ja mitä kussakin kaapissa on, omistaja esitteli keittiön työtä hyvinkin tarkkaan. Me nautimme illasta suunnattomasti, sillä kertaakaan illan aikana Alex ei toivonut meidän lähtevän pois vaan saimme myös itse syödä rauhassa. Pieni poika ei pysynyt syötyään paikallaan, mutta tuolla sitä ei kukaan odottanutkaan. Ilmapiiri oli välitön ja lämmin ja ainoastaan se jäi harmittamaan, että emme yhden illan aikana saaneet syötyä kuin pienen otannan ruokavaihtoehdoista, joista oli niin vaikea päättää sitä tilattavaa. Kaikkea teki mieli päästä maistamaan, kurkatkaapa vaikka listaa:

Kommentit