Keväisin tapahtuu aina jotain mystistä. Saan lisäenergiaa päivien pidetessä, ja sellaista sanoinkuvaamatonta raivaustarmoa. Jokin kauan rempallaan roikkunut asia pitää vaan saada laittaa kuntoon, ja jotain uuttakin aloittaa. Kohteet vaihtelevat, lataus säilyy. Nautin, - ihan oikeasti nautin siitä, että minäkin saan joskus jotain aikaan.

Kirjoittamaton sääntö tässä huushollissa koskee siemenkylvöjä: miehen mielestä niitä ei saa tehdä ennen huhtikuun alkua.  Pieni poikani on taas tänä kesänä vuoden vanhempi, ja ehkä jokin ruukkuun istutettu saisi jo olla rauhassa...? Viime kesältä Alex jo muistaa tomaatit parvekkeella,  - kuinka jännittävää oli odottaa, että se hänelle luvattu tomaatti kypsyisi kauniin punaiseksi. Ne kaikki neljä tomaattia, jotka kasvi tuotti, taisivat olla Alexille luvattuja ;). Minun siis kuitenkin pitäisi saada kylvää jotain.

Kangaslaatikot huutelevat. Hyvin tunsin mieheni, kun kysyin, olisivatko hänestä Alexille oranssit housut liian räikeät. Hän vastasi odotetusti "Ai kesähousuiksi ? No eivät." Sellaista liskokuvioista olisi siis oranssina...ja siihen jostain miehen vanhasta harmaasta T-paidasta pitkähihainen kaveriksi jollain liskoapplikaatiolla. Minun pitäisi siis saada ommella jotain.

Koti tarvitsee keväällä ystävien puheensorinaa. Talvi menee horroksessa, - hyvä että itsemme saamme ruokituksi. Keväällä iskee suunnitteluvimma ja ystäviä kutsutaan syömään kreikkalaista. Feta-pinaattipiiraat, stifados ja jogurttijäätelö ovat suunnitteilla. Minun pitäisi siis saada kokata jotain.

Keittiön verhot ovat kamalat. Ihan oikeasti kamalat. Tänne muuttaessamme oli hinta tärkein kriteeri, Ikeasta halvinta kangasta ja kone surraamaan...miten ihmeessä saisin kotona Pohjamaalla harhautettua miehen ja pojan leikkimään kauan keskenään, sillä ullakolta ja kellarista löytisi varmasti jokin ihana sinkkivati parvekkeelle helmihyasinteille ja narsisseille....ja joko nuo vaunut voisi kuljettaa kellariin ? Minun pitäisi saada siis sisustaa jotain.

Alex on miehen mukaan tullut minun sukuuni hätäisyydessään. Ulkoilulenkillä jäällä juoksi koko matkan läheiseen saareen. Ennen kuin sain kenkiä jalkaan, oli hän hoputtanut minua pukemaan jo kymmeniä kertoja. Sitten hän sanoi tänään ääneen minunkin ajatukseni: Jag orkar inte mera vänta på sommaren! Palattuamme ulkoa hän ei malttanut odottaa ruokaa. Paistoin nopeasti munakkaan ja pilkoin lautaselle kylmäsavulohta, sillä Alex ei kerran aiemmin blineistä niin välittänyt, ja niitä oli tulossa minulle ja miehelle. Nälkäinen poika veteli ensin munakkaan ja lohta, sitten paksun blinin ja kylmäsavulohta lisää Creme fraichen ja punasipulin kera. Tämä lapsiko suhtautui joskus epäluuloisesti sekä blineihin että Creme fraicheen ? Lisää, mamma, ja vielä lisää!

Tätä tämä on, intoa riittää, kun vain tietäisi, mistä aloittaisi.