...tekee tehtävänsä, on se sentään suurin osa elämääni:  

Kevät on aina sietämättömän tuskallista aikaa. Minulla ei ole kukkapenkkiä, jonka lumien sulamista talon seinustalla voisin seurata. Ei mitään puutarhatuolia, jonka voisin kantaa sinne, missä aurinko kulloinkin lämmittää. Ei omenapuita, jotka kukkisivat toukokuussa.

Oli se kukka tuskaisen kotiin ostettava sittenkin. Vaikka väärästä paikasta, - omenankukansävyinen pioni.

Niinkuin useimmiten muulloinkin, kukka päätyi vessaan ;). Siellä on kaikkein viileintä, siellä ne kestävät kauimmin. Uhkea pioni sai seurakseen aivan samaa sävyä olevan käsipyyhkeen (siihen toiseen naulakkoon, joka ei näy kuvassa) ja samaa sävyä olevan käsisaippuan. Oli hupaisaa huomata tulleensa nirppanokaksi saippua-asioissa: tämä oli kauan sitten kaupasta ostettu saippua, ja ensimmäinen ajatus oli, että osaisin tehdä tuoksultaan parempia itse.

Vaikka miten selaisin puutarhalehtiä ja haaveilisin siemenpussien parissa,  näitä lempikukkiani lemmikkejä en paahteiselle parvekkeelle koskaan saa.

Kuva on jostain niistä selailemistani puutarhalehdistä, päivitän lähteen tuota pikaa!

Kun pihaa ei ole, lohduttaa sekin, että nämä kaikki on kuvattu 100 metrin sisällä nykyisestä asemapaikastamme: