Muumimamma ja Muumipappa olivat juhlatuulella.

Nuuskamuikkkusen kanssa samassa kuvassa:

Noita ja Aliisa löytyivät luontopolun varrelta, jota kiertäessä kiittelimme itseämme siitä, että tajusimme kuitenkin ottaa vuokrarattaat mukaan mantereen puolelta.


Jo kotona etukäteen Alex oli kertonut suosikkinsa hahmoista olevan Nipsu. Alexin pehmoeläimistä rakkaimmat ovat samanlaiset mutta eriväriset Bukowskin riepumaiset nallukat, joiden nimet ovat Nalle ja Lillebror. Hän kertoi, että haluaisi leikkiä niillä yhdessä Nipsun kanssa. Minua pikkuisen jännitti, sillä en tiennyt etukäteen, tulisiko Alex pettymään leikkiä koskevissa odotuksissaan. En tiennyt, haluaisivatko muumihahmot pysähtyä yksittäisten lasten kanssa touhuamaan kovin pitkäksi aikaa. Alexin unelma kuitenkin toteutui ja Nipsu pysähtyi ihastelemaan Alexin ystäviä. Tämä on siksi tärkein kuva koko matkalta, että tätä hetkeä Alex odotti eniten. Nipsu, Alex, Lillebror ja Nalle:

Muita muumihahmoja Alex kutsuu pitkälti suomenkielisillä nimillä, mutta sitten Mårran, Lilla My, Hattifnattarna ja tämä Stinky aina hänen puheessaan saavat ruotsinkieliset kutsumanimet. Kuinka monta kertaa Alex ilahtuikaan nähdessään Stinkyn taas tulevan jostain näkyviin!

Hattivateista saimme myös aika hyvän kuvan.

Pikku Myy ja Nipsu etsivät aarteita haavin kanssa.

Muumimamma kotitalonsa edustalla tervehtimässä lapsia.

Kommentit