Vain yksi pakkaspäivä, ja mieli virittyy joulunodotukseen. Tekisi mieli neuloa, mutta en tartu mihinkään uuteen. Vanhoissa keskeneräisissä asioissa pitäytyminen nostaa elämänhallinnan tunnetta, uusien aloittaminen sirpaloittaa keskittymistä entisestään. Olen tiukka itselleni, nyt on huolehdittava omasta jaksamisestaan.

Pimeä aika vie aina voimat. Sisälle käpertyminen ja elinpiirin kaventuminen ilman spontaaneja lenkkejä sinne tänne saa helposti pari kolme kiloa painoa vyötärölle. Sen ja väsymisen olen päättänyt tänä talvena selättää. Nukun riittävästi, en lupaa enempää kuin jaksan. Enkä aloita uusia ja uusia asioita. En.

Läheinen ihminen on sairaalassa. Ajatukset pyörivät aamun aivoinfarktissa. On vaikea mennä nukkumaan kuitenkaan, - niin hyvä kuin se olisikin juuri nyt. Alexin tarhakaveri oksensi, siksikin olisi hyvä olla jo unten mailla, tänä yönä. Ensi yönähän meilläkin saatetaan oksentaa.

Kunpa vapaapäiviä olisi hiukan useampi. Osan niistä tarvitsisin itselleni, osan perheelle, osan muille läheisille. Kipeimmin itselleni, sillä yksinolo on perheelliselle parasta lepoa. Ja saadakseen olla yksin edes joskus on pakko jäädä valvomaan. Mitä olisikaan juoda kahvit kiireettä ihan yksin kotona ?

Rakas ystävä soitti. Suunnittelimme joulukonserttia tai joulumarkkinakäyntiä yhdessä. Hän totuttelee uuteen elämään avioeron jälkeen ja on ensimmäistä kertaa vuosiin yksin niinä iltoina, kun lapsi on isällään. En minä sellaista yksinoloa halua!

Jos tämä blogi olisi sellainen blogi, joita itse katselen mielelläni, kuvaisin tänne aukeamia ihanasta lehdestä, josta joulumieli tarttui minuunkin. Vanhojen talojen joulusisustuksia, valkoista, punaista ja kultaa. Ottaisin ulkona kuvia keltapunaisesta ruskasta ja itse tekemistäni risukransseista. Suunnittelemani akvarellitkin varmaan ikuistaisin. Bloginpitoa ja kuvausjärjestelyjä tärkeämpää on keritä muutama minuutti selata sitä joululehteä itse, elämä on ollut viime päivät kovin hektistä työrintamalla. Akvarellit ovat vain haave ja risutkin vielä metsässä. Pienen pientä postitoimistoreissua en ole ehtinyt aukioloaikojen puitteissa tehdä. Voi, miten sitä joulua odotankaan!